tiistai 9. elokuuta 2011

Shoppailua

Päätinpä piristää itseäni tässä taannoin parilla uusia kenkiä. Yllättäen olen kuolannut Demonian Steampunk-kenkämalliston perään ja nyt eräs mahtava kenkänettikauppa toteutti sitten unelmani. Ja kohtuuhintaan vieläpä.

Kyseessä ovat tämmöiset beibet:

Demonia Gothika-100 mustat goottinilkkurit




Joku urpo ei ole osannut kiristää kaikkia remeleitä x)

Mulla ei olekaan vielä ollut omistuksessa tätä Gothika-sarjaa, joten odotan innolla jotta pääsen dallaamaan katuja näillä muruilla. Aivan viimeistään nämä korkataan Tampereen Ofeliassa :)

Täytyy vielä törkeästi mainostaa tuota kauppaa, mistä ostin nämä kengät. Kyseessä on siis oululainen Kipkop Store. Tein heidän Facebook-sivuilleen toiveen haluamistani kengistä ja kun ne saapuivat varastoon sain vielä viestin niiden saapumisesta. Onnekseni pakkaukset olivat vaurioituneet matkassa sen verran, että heiltä heltisi vielä pieni alennus. Vaikka olisin kyllä ostanut nämä alkuperäiselläkin hinnalla.

Palvelu oli kaikinpuolin upeaa ja mukavaa. Harvoin olen saanut näin henkilökohtaista ja toimivaa palvelua verkkokaupasta. Valikoima on vielä kenkien osalta pienehkö, mutta kuten sanottu heille saa lähettää toiveita mallien ja kokojen suhteen. Oma mononi koko on siinä US11 tai US12, joten siksikin tällainen toiveidenesittämismahdollisuus on itselleni kullanarvoista.

Kiitos Kipkop :)

4 kommenttia:

  1. Äh epistä, kyllä muiden kenkäostokset tulee vaikka kuinka tilattuna mutta minun ei =/ Noi on kyllä ihanat<3

    VastaaPoista
  2. Mihin sä oot tehnyt sen tilauksen? Oliko se joku ulkomainen? Luulisi, että kyllä ne sieltä vielä tulee koska kaikesta jää kuitenkin nettiin jälki ja asiat on kohtuuhelppo selvittää sitä kautta. Kauheeta uhkailua ja kiristystä vaan peliin! :D

    VastaaPoista
  3. Joo oli ulkomainen enkä kyllä enää aio tilata ulkomailta..

    VastaaPoista
  4. Ooh, mie oon katellu vissiin noita samoja myös avokasmallisina. Aivan ihanat!

    VastaaPoista

Jätäthän itsestäsi pienen viestin minulle ^^